Otteluraportit

Ensimmäinen 3-2 voitto kotona naisille
22.12.2018

Ennen joululomille siirtymistä pelattiin Urheilutalolla naisten peli viikon takaista vastustajaa Kuortanetta vastaan. Reilun parin tunnin taistelun jälkeen Hurmos voitti ottelun 3-2 (23-25, 25-15, 25-21, 18-25, 15-12) ja sai tilille arvokkaat kaksi pistettä.  

Päävalmentaja passitti kuusikkoon hieman tavanomaista poikkeavan ryhmän; Emmi, Nea, Henna, Hannat, Anniina ja liberona Ella. Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti, välillä Hurmoksen naiset ottivat parin pisteen kaulaa ja jälleen oltiin tasoissa. Jännittävän loppuerän taisteluissa Kuortaneen nuoret lupaavat tytöt ottivat kaksi pistettä putkeen ja erä heille 23-25.  

Hävityn ensimmäisen erän jälkeen tytöt jatkoivat hyvällä sykkeellä. Tasaista tahtia mentiin erän puoleen väliin saakka ja sitten piste-ero repesi Hurmoksen hyväksi. Tilanteessa 14-12 nähtiin ottelun hienoimpia hetkiä, kun Ella puolusti liberona vastustajan hyökkäyksen ja se tippui suoraan vastustajan kenttään.

Hanna tykitti keskeltä hienoja hyökkäyksiä erän lopun ja varsinkin koko ottelun ajan. Erän lopussa valitettavasti vastustajan yleispelaaja Jemina Jäärni loukkasi polveaan harmittomassa tilanteessa. Paranemisia! Erä meille yllättävän selkeästi 25-15.

Harvinaisen tasaisesti jatkui kolmas erä. Kaikki kuusikon pelaajat tekivät ahkeraa työtä niin taka- kuin etukentällä ja palloista taisteltiin välillä pitkiäkin aikoja. Anniina pelasi luultavasti kauden parhaimman pelinsä ja ratkaisi kolmannen erän lopun kolmella peräkkäisellä pisteellään. Erä päättyi lukemiin 25-21. 

Neljäs erä alkoi Anniinan syöttövuorolla ja tilanne oli 5-0. Kuortane nousi äkkiä tasoihin. Henna ahkeroi vastaanotossa ja hyökkäyksessä tekemällä järkeviä ratkaisuja ja nappasi neljänteen erään viisi pistettä. Tilanne oli vielä 14-14, mutta omat virheet auttoivat erän vastustajalle 18-25. 

Tähän mennessä on kolme peliä pelattu viiden erän kautta ja kaikista tappio. Nyt on aika muuttaa tämä sarake toisenlaiseksi. Viides erä alkoi mahtavien torjuntojen kautta. Kuortane ei päässyt kunnolla rytmiin kiinni. Vieraat tulivat vielä lähelle tilanteeseen 9-8. Viimeisen pisteen 15-12 sai tehdä keskeltä Hanna ja voiton riemut saivat alkaa. 

Vaikka kyseessä oli viiden erän peli, nähtiin vaihtoja harvinaisen vähän, kotijoukkue 0 kappaletta ja vierailla 4 kappaletta. Se kertoo osaltaan siitä, että nähtiin tasaista lentopalloa.

Emmi jakoi hienosti passia etenkin keskipelaajille Hannalle ja Anniinalle, jotka tekivät 17 pistettä. Nea oli tasaisen varma vastaanotossa ja hyökkäyksessä tehden 16 pistettä. Ella hoiti tonttinsa takakentällä saalistaen yhden pisteen. Kangasalan Hanna pääsi tyhjiltä lyömään Emmin tarjoilusta ja Henna hyökkäsi viisaasti vastustajan torjuntaa hyödyntäen. Hienosti tähän mennessä vähemmällä peliajalla olleet pelaajat ottivat paikkansa kuusikossa.

Ottelun parhaina palkittiin meiltä Nea ja vastustajalta yleispelaaja Linnea Kuusela. Yleisöä oli paikalle saapunut 125 henkeä ja heitä hemmoteltiin mahtavilla arpajaispalkinnoilla sekä kahvion antimilla.

Nyt on aika rauhoittua ja kiitos kaikille syyskaudesta - yhteistyökumppaneille, katsojille, talkoolaisille, pelaajille sekä vastustajille! Nähdään ensi vuoden puolella heti loppiaisena 6.1 klo 17.00, kun miesten tason tulee mittaamaan kolmantena sarjassa oleva Lempäälän Kisa. 

Rauhallista Joulua!

#yksihurmos

facebook

instagram