Otteluraportit

Naiset näytti pelaamisen mallia liigajoukkueelle
31.3.2019

Naisten liigakarsinnan avausviikonvaihteen toisessa ottelussa kohtasivat 1-sarjan runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Karelian Hurmos ja Mestaruusliigassa voitoitta peränpitäjäksi jäänyt Woman Volley Rovaniemeltä. Joensuun urheilutalolla 279 katsojan edessä pelattu koitos päättyi kotivoittoon erin 3-0 (25-17, 25-19, 25-13).

Avauserässä vahvaa torjuntatyöskentelyä esittänyt Hurmos oli kentällä selvästi parempi, mutta lukuisat omat syöttövirheet pitivät vieraat mukana pelissä. Toinen erä eteni alusta loppuun laajalta rintamalta onnistuneen kotijoukkueen hallinnassa. Kolmas erä ei tuonut muutosta ottelun kulkuun ja näin Joensuussa nähtiin Hurmoksen todella iloiset voittotanssit.

-Nyt ei jäänyt nallit piippuun. Korostin pelaajille, että meidän on oltava emäntä salissa ja hallittava peliä omilla vahvuuksillamme. Syöttötyöskentely oli vahvaa ja sitä kautta saimme oman torjunnan kuntoon, Räsänen iloitsi.

-Puolustus toimi myös ja jatkopallojen määrä oli ilahduttava, Räsänen jatkoi.

Vieraiden päävalmentaja Teemu Mäkikyrö ei tappiota selitellyt.

-Kaikki näkivät, että meidän puolella ei tapahtunut yhtään mitään. Kaikki kunnia vastustajalle, mutta me emme olleet henkisesti valmiita, Mäkikyrö murehti.

Todella tasaisesti ja erittäin vakuuttavasti esiintyneestä kotijoukkueesta parhaana palkittiin kapteeni Hanna Härkänen (12 pistettä).

-Oli todella mukavaa, onnistuimme joukkueen hienosti. Pelasimme vapautuneesti ja rennosti. Olimme todella päättäväisiä, Härkänen kehui.

Härkänen oli tyytyväinen neljän pisteeseen kotiturnauksesta, toki enemmänkin oli tarjolla.

Tehokkaalla pelipäällä olivat myös Hanna Keskinen (10), Elli-Noora Hiltunen (10) ja Nea Hämäläinen (10).

-Neljä pelaajaa yli kymmenen pinnan ja muut säestivät hienosti. Tämä on joukkuepeli, jossa kentällä tarvitaan jokaista seitsemää pelaajaa, Räsänen kiitteli tasaista joukkuetta.

Vaisun kuvan jättäneestä vierasjoukkueesta palkintoraadin valinta oli Makena Schoene (8). Jenelle Jordan (9) petrasi pitkän tauon jälkeen.

-Luonnollisesti olen kovin pettynyt. Vastassa oli kova joukkue ja meidän piti tehdä kovasti töitä jokaisen pisteen eteen, Schoene kommentoi.

Karsinta jatkuu seuraavana viikonloppuna Rovaniemellä. WoVo emännöi Hurmoksen Joensuussa lauantain avauspelissä voittanutta Puijo Volleytä sunnuntaina. Sen sijaan ottelupäivä Hurmosta vastaan on yhä auki. 

Liigakarsinta huipentuu Kuopiossa 13.-14. huhtikuuta. Kahdella parhaalla joukkueella on oikeus anoa liigapaikkaa kaudelle 2019-2020.

Karelian Hurmoksen miesten viimeiset kotiottelut ovat lauantaina 13.4 klo 17 Kyky-Betsetiä vastaan ja sunnuntaina 14.4 klo 15 ratkaisupelissä vieraana Vantaa Ducks.

#yksihurmos

facebook

instagram