Otteluraportit

N1 Hurmos- Kuortane
19.9.2017

3-0 ( 25-11, 25-11, 25-22)

Huikeat Hurmottaret!

Hurmotarten kausi käynnistyi hietoriallisissa merkeissä, sillä tämä oli seurahistorian ensimmäinen virallinen sarjapeli. Ja millä tavalla se käynnistyikin!

Vastaan asteli Kuortane, joka perinteisesti on ollut kova pala purtavaksi. Tiedetiin joukkueen nuorentuneen tuntuvasti, mutta siitä huolimatta ei auttanut avata takkia ennen aikojaan.

Jännitystä näytti olevan verkkareiden punteissa viime kautta enemmän, sillä monelle pelaajistamme tämä oli ihka ensimmäinen 1-sarjapeli ikinä.

Mutta eihän se tahtia haitannut, sillä Hurmottaret runttasivat het alkumetreistä vauhdin päälle, ja Kuortane oli helisemässä. Peruskallion varma vastaanotto, á la Emi ja Marta antoi JennaTheKapteenille helpon työn pyörittää peliä monpuolisesti. Kanuunankuulamaiset syötöt repivät nuoren vastustajanvastanoton päreiksi, ja kun

siihen päälle Hanna ja Late näpäyttivät muutaman MELKO mojovan keskihyökkäyksen, niin kaksi ensimmäistä erää oli taputeltu pikavauhtia loppuun. Erät meille 25-11 ja 25-11. Aikamoista tulitusta!

Vanha totuus: kolmas erä, vaikein erä. Kuortane sai heti erän alussa syöttönsä kulkemaan aivan eri mallilla kuin aiemmin, ja peli tasoittui selvästi. Mutta Hurmottaret eivät tästä hätkähtäneen, vaan kaivoivat uhrautuvasti pallot ylös lattian pinnasta, ja jauhoivat kärsivällisesti ne vastustajan kenttään. Erä kotio 25-22, ja koko peli näin ollen 3-0. Historiallinen peli ja historiallinen voitto! On se voittaminen aina makiata!

Joukkueen matka alkoi hyvin, oikeastaan tämän paremmin ei olisi voinutkaan alkaa :) . Ja matka jatkuu Suomen Cupin pelillä Kuopiossa kolmen viikon kuluttua, silloin Hurmotarten tason mittaa Mestaruusliigajoukkuita harjoitusturnauksissa kellistänyt kivenkova PuWo. Mutta sitä ennen kannattaa olla tarkkana; joukkuella voipi olla iloista kerrottavaa ihan lähiaikoina!

#yksihurmos

facebook

instagram