Otteluraportit

Miehille kultaa ja liigapaikka - naisille 1-sarjan hopeaa
15.4.2019

Karelian Hurmoksen naiset ja miehet urakoivat kauden viimeisen viikonlopun. Kausi 2018-2019 päättyi mitalijuhliin, jonka lisäksi miehillä on mahdollisuus anoa liigapaikkaa. 

Naiset 1-sarjan hopealle runkosarjan 8. sijalta

Lauantaina pelattiin kauden viimeinen paikalliskamppailu Puijo Wolleyta vastaan Kuopiossa ja peli päättyi kotijoukkueen 3-1 voittoon. Hurmoksen naisten loppukausi oli lennokasta ja taakse jäi runkosarjan voittaja sekä toinen. 

Liigakarsinnat päättäneen pelin kattava otteluraportti luettavissa Puijo Wolleyn sivuilta. 
http://www.puijowolley.fi/naiset-edustus/?x462935=1989011 

Miehet saavuttivat kauden päätavoitteen

Urheilutalolle kertyi viikonlopun aikana yhteensä 700 silmäparia katsomaan liigakarsintojen huipennusta. Lauantaina Kyky-Betset saapui Joensuuhun fanijoukon kera. Ottelu päättyi voitontansseihin lukemin 3-1 ja päätavoite saavutettu, mikä jätti sunnuntaille pelin vailla panoksia. Alla otteluraportit lauantain ja sunnuntain peleistä.

Hurmos tarrasi miesten liigapaikkaan

Miesten Mestaruusliigan karsinnoissa joensuulainen Karelian Hurmos isännöi toista 1-sarjajoukkuetta Kyyjärven KyKy-Betsetiä 441 katsojan edessä Urheilutalolla lauantaina.

Kotijoukkue teki tarvittavan eli nappasi 3–1 (24–26, 25–12, 25–14, 25–20) -voiton, 1-sarjan mestaruuden ja samalla oikeuden anoa paikkaa Mestaruusliigassa kaudelle 2019–20. 

Avauserän kotijoukkue aloitti hyvin ja johti parhaimmillaan 7–4, mutta vierailija nousi ensin rinnalle (15–15) ja lopulta jatkopalloilla erävoittoon 24–26. Hurmoksen tehot jakautuivat erässä melko tasaisesti, mutta vieraiden pistesuorituksista vastasi pääasiassa kolmikko Oskari Keskinen (14/-2)–Aivars Petrusevics (15/+7)–Lauri Jylhä (13/+3).

Toisessa erässä voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun Hurmos sai pelinsä rullaamaan. Laidoista pisteitä takoneiden Ville Louhelan (25/+15) ja Jeff Sprayberryn (16/+11) johdolla kotijoukkue tasoitti puntit tylyin lukemin 25–12. Vieraat tavallaan luovuttivat erän jo ennen loppua antamalla avainpelaajilleen huilivuoron.

Pitkän tauon jälkeen tahti säiliyi samana, kotijoukkue rallatteli Louhelan ja avauskuusikosta paikan ottaneen Ville-Erik Tarkiaisen (11/+6) tahdittamana helposti erävoittoon 25–14. Vieraita ei auttanut edes valmentaja Hannu Kalliojärven varhaisessa vaiheessa käyttämät aikalisät.

Neljäs erä käynnistyi kyyjärveläisten hienoisella hallinnalla, mutta tasatilanteen 9–9 jälkeen isännät istahtivat kuskin paikalle lopullisesti ja erä päättyi Hurmos-kapteeni Tuomas Karjalaisen (5/+4) jujulla tulleeseen pisteeseen 25–20.

Hurmoksen päävalmentaja Aigars Birzulikselle voitto vaikutti olevan varsin tunteikas ja latvialaisen oli melko vaikea kuvailla ottelua.
– Kiitos yleisölle ja kaikille pelaajille, jotka pelasivat sydämellään ja halusivat voittaa. Eka erässä KyKy pelasi todella hyvin ja siksi he voittivat sen. Paransimme omaa peliämme ja pelasimme yhdessä, Birzulis sanaili.

Isäntien ykköspalkittu Jeff Sprayberry kiitteli myös kotiyleisön tukea.
– Tänään katsomo oli täysi ja meteli auttoi meitä saamaan lisäenergiaa, Sprayberry kiitteli.

Vieraiden valmentaja Kalliojärvi tunnusti rehdisti kotijoukkueen paremmuuden.
– Eka erä jaksettiin keskittyä ja tehdä töitä, kuten oli sovittu. Sen voittaminen antoi hyvän olon tunteen ja kaveri paransi omaa peliään. Ehkä he halusivat voittoa enemmän ja oikea joukkue voitti tänään. Siitä ei ole kahta sanaa, Kalliojärvi totesi.

Ducks kaatoi rennosti Hurmoksen

Miesten Mestaruusliigan karsintasarja päättyi sunnuntaina Joensuussa, kun panokseltaan merkityksettömässä pelissä kohtasivat kotijoukkue Karelian Hurmos ja Vantaa Ducks.

Tasoltaan varsin keskikertaiseksi jääneessä ottelussa vieraat olivat erien lopuissa selvästi terävämpiä ja ottivat kolme pistettä erin 0–3 (23–25, 23–25, 26–28).

Avauserä eteni tasaisena tilanteeseen 15–15, jonka jälkeen Ducks piti hankkimansa johdon erän loppuun asti. Vieraiden tehoista vastasi tuttu kaksikko Toni Kankaanpää (12/+4)–Reynaldo (15/+9).

Normaalista poikkeavalla seitsikolla otteluun lähteneen Hurmoksen tehokkaimmat olivat Tuomas Karjalaisen (5/+2) passeista nauttineet keskitorjuja Fred Musoni (10/+6) sekä liberosta yleispelaajaksi siirtynyt Teemu Silventoinen (11/+2).

Toinen erä oli lähes kopio ensimmäisestä, sillä Ducks eteni erävoittoon 16–16-tasalukemista Lassi Nurmisen (10/+7) noustessa esiin. Tosin toista erää isännät johtivat vielä 23–21.

Hurmoksen tehokkain oli hakkuri Ville Louhelan (2/-2) korvannut jenkki Jeff Sprayberry (8/+2).
Kolmannessa erässä Hurmoksella oli kaksi eräpalloa, mutta lopulta kokenut kapteeni Kankaanpää yhdessä brassihakkuri Reynaldon kanssa passari Akseli Lankisen (4/+1) tarjoilusta johdatti ryhmänsä rinnalle ja ohi.

Vieraiden päävalmentaja Ismo Tuominen oli tyytyväinen lähinnä siihen, ettei pelissä kukaan loukkaantunut. Karsintasarjan aikataulu ja muu systeemi ei sen sijaan saanut kokeneelta valmentajalta kiitosta.

– Pelattiin erien viimeiset viisi pistettä siten, että voitettiin. Viikko on tiedetty, ettei pelillä ole meille merkitystä, ja lähdettiin matkaan vasta aamulla puoli seitsemältä ajelemaan. Hyvä, että pojat halusi laittaa kolmessa poikki.

– Pitäisi hieman jonkun miettiä, ettei tämä homma kestäisi kuutta viikkoa. Neljän viikon odottelu on epäinhimillistä myös seuran kannalta, ehkä tämän olisi voinut tehdä toisinkin, Tuominen lähetti terveisiä päättäjille.

Kotijoukkueen apuvalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Marko Räsänen tunnusti panoksen puutteen näkyneen kentällä.

– Panosta ei ollut, ja se näkyi. Erien lopussa kovuus oli näennäistä, eikä pelattu ratkaisuja oikeille miehille. Pojat olivat jo eilen päättäneet, että annetaan vastuuta kauden aikana vähemmälle vastuulle jääneille. Heidän pelaamiseen homma ei tänään kaatunut, Räsänen tuumi.

 

#yksihurmos

facebook

instagram