Ajankohtaiset tiedotteet

Tuplaviikonloppu Urheilutalolla
7.12.2018

Lauantaina punnitaan Hurmoksen naisten taso, kun vastaan saapuu sarjajohtaja LP Viesti Akatemia. Viestin joukkue on kiven kova, riippuen millä kokoonpanolla pääsevät reissuun. Joukkueen kokoonpano sisältää runsaasti pelaajia mestaruusliigaa selkeästi johtavan LP Viestin kokoonpanosta, esimerkiksi yleispelaajana roolia saanut Netta Laaksonen.

LP Viesti Akatemia on tunnettu vaikeista leijasyötöistä ja on taktisesti hyvin johdettu joukkue. Urheilutalolla Janne Harjun apuna viikonlopun mittelössä on itse liigajoukkueen päävalmentaja Tomi Lemminkäinen. Omat heikkoudet joukkueestakin löytyy, joihin pyrimme vaikuttamaan.

Kulunut viikko on sisältänyt Hurmoksen puolelta pientä sairastelua ja loukkaantumista, mutta erittäin hyviä vinkkejä saatiin joulupukilta pikkujouluissa, kuinka voittoputki saadaan jatkumaan! Joulupukki ennusti nimittäin tiukkaa taistelua, joka kääntyy kotijoukkueen voitoksi 3-1.

Miehille vieraita Sastamalasta.

Sunnuntaina Hurmoksen vieraaksi saapuu Suomen tämän hetken lentopallon lippulaiva ja ykkösorganisaatio Vammalan Lentopallon kakkosjoukkue.

Hienoa työtä aina junioreista lähtien tekevä VaLePa on tälle kaudelle saanut joukkueen Suomen kolmelle ylimmälle sarjatasolle. Voidaan siis sanoa, että urheilijan polku on Sastamalassa kunnossa aina F-junioreista Mestaruusliigan kautta Euroopan huipulle. Tähän ei moni seura Suomessa kykene.

VaLePa:n miesten 1-sarjajoukkue koostuu nuorista lähinnä oman alueen junioripolun käyneistä pelaajista. Kausi on lähtenyt nuorelta ryhmältä liikkeelle mollivoittoisesti, sillä kasassa on vasta yksi voitto.

Kotiottelussa joukkue onnistui kuitenkin nipistämään Hurmokselta erän ja pelaamaan muutenkin tasaisen ottelun. Joukkue lähtee varmasti haastamaan Hurmoksen ennakkoluulottomasti, sillä mitään hävittävää joukkueella ei selvää suosikin viittaa kantavan kotijoukkueen kanssa ole.

Hurmoksen kone takelteli viime viikonloppuna varsin latteassa pelissä Karhulassa. Tuomisina reissusta oli nihkeä 3-2 voitto, joka ei joukkuetta tyydyttänyt.

Hieman kevennetyn harjoitusviikon aikana joukkue on ladannut akkuja ja varsinkin mentaalipuolta, joka täytyy sunnuntaina olla rautaa. Vammala pelaa hyvää vähä virheistä lentopalloa, joten pisteet on tehtävä itse. Saatetaanpa sunnuntaina nähdä muutama uusi kikkakin Aigarsin pelikirjasta...

Lauantaina 8.12 klo 12 naisten peli ja sunnuntaina 9.12 klo 17.00 miesten peli! Nähdään Urheilutalolla!

#yksihurmos

facebook

instagram