Ajankohtaiset tiedotteet

Viikonloppuna alkaa vihdoin kausi vierasreissulla
13.9.2018

Miehet ja naiset lähtevät Hurmoksen seurahistoriansa ensimmäiselle tuplavieraspelireissulle, kun miehet pelaavat lauantaina Lempäälässä ja sunnuntaina Vammalassa. Naiset jatkavat matkaa lauantaina Huittisiin LP Vampulan vieraaksi ja sunnuntaina vastaan asettuu LP Viesti Akatemia Salossa. 

Ykkössarjakausi on miesten osalta tasaisempi kuin viime vuonna ja kärkikahinoissa on tiiviimpi nippu. Miehet pelasivat viime lauantaina Savon Sanomat Syysturnauksessa yhden voiton Maaningan Mahdista (2-1) ja kaksi tappiota Karhulan Veikkoja (2-3) ja Savo Volleyta (0-3) vastaan. Savo Volleyta vastaan lopuksi pelattu peli oli pari ensimmäistä erää jo hyvää tekemistä, mutta pitkä päivä alkoi näkymään pelaajissa viimeisessä erässä. 

Lempäälässä vastassa on nälkäinen lauma yhdistettynä kokemusta ja nuoruutta. Valinnanvaraa kokoonpanoon merkittävistä miehistä löytyy, kun LeKi:llä on 15 sopimuspelaajaa ja muutamia nuoria täsmähankintoja on tullut heidän riveihin. Lempäälä on pelannut harjoituspelejä ennen kauden alkua niin Hurrikaania kuin Iskua vastaan ja saanut hyvää valmistautumista kautta ajatellen. Laidasta ja keskeltä varmasti tullaan kovaa kyseisessä pelissä liigakokemusta omaavien syvällä rintaäänellä. Tästä pelistä on oletettavasti live-lähetystä saatavilla kotijoukkueen toimesta heidän YouTube-kanavallaan. Sunnuntaina pelataan Vammalassa alueen omaa junioriporukkaa vastaan ja täysillä on pelattava sielläkin, jotta voitto irtoaa. Omalla perustekemisellä saadaan varmasti hyvä lopputulos aikaiseksi.

Naisten joukkue keskittyy omaan peliin sekä vahvuuksiin Huittisissa ja Salossa. Syysturnauksessa tuli kolme voittoa ja yksi tappio, jotka siivittivät turnausvoittoon samalla. Päävalmentajaksi siirtyneen Jani Huoposen mielestä, syöttö ja puolustus on ehdottomasti joukkueen kulmakivet, joita lähdetään kehittämään. Joukkueen kehityksen kannalta on erittäin tärkeä viikonloppu viedä omaa tasoa eteenpäin, kun vastustajalta löytyy tulevaisuuden mestaruusliigan pelaajia. Salon junioripolku 1-sarjasta mestaruusliigaan on ihailtavaa, näin ollen varmasti sarjan yksi yllättäjistä, mikäli saa kaikki farmipelaajansa mukaan. Pitkä ja potentiaalinen joukkue vaikka mihin. LP Vampula on hieman arvoitus ja varmasti joukkueen kokoonpano vaihtelee farmipelaajien mukaan. 

Yksikään joukkue ei tässä sarjassa ole itsestäänselvyys. ”Näen, että joukkueemme pääsee lähtemään tähän viikonloppuun altavastaajan roolista, joka mahdollistaa loistavan tilanteen kauden alkuun. Jokainen erä alkaa 0-0, joten voitto on ainoa asia, jota lähdemme tavoittelemaan! Hienoa päästä aloittamaan viikonloppu näin”, iloitsee Huoponen.

Ensimmäinen kotipeli on ensi viikolla sunnuntaina 23.9 klo 17.30 JyLeä vastaan. Seuraavalla viikolla lauantaina 29.9 klo 17.00 pelataan maakuntapeli Kiteellä Maaningan Mahtia vastaan ja sunnuntaina 30.9 klo 13.00 naisten saavat Oulun Kiskon vierailulle Joensuun Urheilutalolle. Tervetuloa!

#yksihurmos

facebook

instagram