Ajankohtaiset tiedotteet

Hurmos reissun päälle
12.10.2018

Upean Suomen Cupin ottelun jälkeen on luvassa nopea paluu arkeen, kun Hurmoksen miehet lähtevät yhdessä naisten joukkueen kanssa pitkälle viikonlopulle Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaalle. Lauantaina miehille vastaan asettuu sarjanousija Turun Toverit ja sunnuntaina Rantaperkiön Isku.

Sarjanousija Turun Toverit eli tuttavallisemmin TUTO ei ole 1-sarjaan lähtenyt nöyristelemään vaan on kasannut komean ryhmän. Joukkueessa riittää kokemusta Mestaruusliigastakin lähemmäs tuhannen ottelun verran mm. Jimmy Hernandezin, Mauri Kurpan, Kimmo Kutilahden ja Henry Rajalan ansiosta. TUTO on ehtinyt pelaamaan viisi ottelua, joista voittoja on kertynyt kolme ja tappiotkin ovat tulleet aivan kärkipään joukkueille Kyyjärvelle ja Iskulle. Peli alkaa Turussa klo 15.00, joten reippaat Hurmoslaiset starttaavat matkaan jo aamuyöstä.

Sunnuntaina käydäänkin todellinen kärkikamppailu, kun viime kaudella Hurmoksen liigakarsinnoissa voittanut Rantaperkiön Isku iskeytyy vastaan. Isku pudottautui tälle kaudelle 1-sarjaan ei urheilullisista syistä. Vammalan Mestaruusliigan joukkueen kanssa solmittu yhteistyö takaa sen, ettei ikinä voi olla aivan varma, ketä vastaan tulee, sillä pelaajat voivat liikkua edestakaisin melko vapaasti. Parempi siis keskittyäkin vain kliseisesti omaan peliin, koska se viimeaikaisten tulosten valossa kantaa pitkälle!

Naiset hamuavat ensimmäiset pisteensä

Lauantaina naiset pelaavat pelinsä RaisUa vastaan samaan aikaan kuin miehet omansa TUTOa vastaan, joten kannustusta puolin ja toisin ei valitettavasti ole mahdollinen. Naiset ovat päässet harjoittelemaan nyt pari viikkoa kuvioita kuntoon.

Ensimmäisessä pelissä tulee vastaan RaisU, joka on nuori, mutta hyvin perusvarma joukkue. Voittanut 5 pelistään jo kaksi, joista toinen oli muun muassa LP Vampula. He saivat loppukesästä hakkurin paikalle tulevaisuuden lupauksen, 22-vuotiaan Ella Elorannan, jolta löytyy kokemusta LP Viestinkin kokoonpanosta. Varsinais-Suomessa on totuttu varmaan hakkurityöskentelyyn, joten uskon että myös Ellalla on paikka näytettävänä.

-RaisU elää paljon keskipelaajien kautta, jota varten pyritään vaikuttamaan torjunnalla ja painavalla syötöllä, sanoo päävalmentaja Jani Huoponen.

Sunnuntaina pelataan viikonlopun toinen koitos Tampereella ja perinteisessä Iskussa on urheilijan valmennus ollut aina korkealla tasolla. Päivän vastustaja Rantaperkiön Isku on rakennettu tänäkin vuonna puolustus- ja hyökkäyspelaamisen varaan. Nopea laitapassi, loppuun asti taisteleva puolustus ja torjunta ovat yksi merkittävä asia, johon pyrimme vaikuttamaan. Pelin päätyttyä naiset pääsevät katsomoon kannustamaan miehiä liigakarsintatoisinnossa Iskua vastaan. 

- Hyvä ja mielenkiintoinen ottelu tulossa.  

#yksihurmos

facebook

instagram